Eilen (29.4.) Kirkkonummen Veikkolassa juostujen aluemestaruusmaastojen osallistujam??r? j?i varsin pieneksi. Helsyn seurojen edustajia oli ainoastaan kahdeksan, yksi Helsingin Tarmosta ja muut seitsem?n Espoon Tapioista. Koko kilpailussakin osallistujia oli vain kaksikymment? sarjoissa 17- ja 19-vuotiaat sekä aikuiset, naisissa ja miehissä.
Miesten 6km reitille lähti kolme juoksijaa, kaksi Sjunde? IF:stä ja yksi IF Raseborgista. Voittoon ylsi Sjunde? IF:n Magnus Hellstr?m ja Max Toikka varmisti seuralle kaksoisvoiton. IF Raseborgin Marko Loukkalahti juoksi pronssille.
Jos miesten sarjassa n?htiin pelkki? N?ID:n juoksijoita, tapahtui vastaava Helsyn voimin M19-sarjassa. Voittoon kuudella kilometrillä juoksi viime viikolla SM-kullan maantielt? napannut Espoon Tapioiden Tomi Lehto kolmen minuutin erolla toiseksi sijoittuneeseen Helsingin Tarmon Aarni Laakkonen. Lehto olisi ajallaan voittanut ylivoimaisesti myös miesten yleisen sarjan. Kolmanneksi 19-vuotiaiden miesten sarjassa sijoittui Espoon Tapioiden Anton R?ysk?.
17-vuotiailla miehill? reitin pituus oli 4km ja juoksijoita matkaan lähti neljä. Voiton nappasi joukon nuorin, IF Raseborgin Patrik Ingman. Matias ?ik?s Karkkilan Pojista juoksi toiseksi ja kolmantena maaliin saapui Espoon Tapioiden Emil Hautapakka.
Naisten neljäll? kilometrillä kaksi ensimm?istä sijaa meniv?t Espooseen, tosin eri seuroille, kun voittoon ylsi Espoon Tapioiden Minna Syv?l? ja toiseksi juoksi Jenny Vuonoranta Esbo IF:stä. Kolmanneksi sijoittui Keravan Urheilijoiden Sandra Riihola.
19-vuotiaiden naisten kisa j?i melko laimeaksi, kun IF Raseborgin Emma Metzner oli ainoa osallistuja neljän kilometrin matkalla.
AM-maastojen runsaslukuisin joukko lähti matkaan N17-sarjan neljän kilometrin lenkille, jossa osallistujia oli kuusi. Neljälle ensimm?iselle sijalle ylsi espoolaiset, kun kultaan juoksi Espoon Tapioiden Andrea Liimatainen. Tapioiden suoran rikkoi toiseksi ylt?nyt Esbo IF.n Sanni Haataja. Tapioiden Ellen Seisto juoksi kolmanneksi ja seurakaveri Ella Tiihonen neljänneksi.
Kesiviikkona vuorossa on Helsyn PM-maastot, jotka juostaan Vuosaaressa. Viimeinen ilmoittautumisp?iv? on 1.5. Lisätiedot ja ilmoittautumiset kilpailukalenterin kautta.
AM-maastojen tulokset l?yd?t t??lt?.