Koronarajoitukset 1.2 2022 alkaen Helsingissä


Tänään maanantaina 31.1. Etelä-Suomen aluehallintovirasto julkisti uudet koronarajoitukset, joilla on seuraavat vaikutukset Helsingin kaupungin liikuntatiloihin ja -palveluihin:

Kaikki Helsingin kaupungin sisäliikuntatilat eli uimahallit, kuntosalit ja muut sisäliikuntatilat ovat avoinna kaikenikäisille tiistaista 1.2.2022 alkaen. Tartuntatautilain 58 d pykälän mukaisesti sisäliikuntatiloissa järjestämme toiminnan siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistujien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa riskiä voidaan ehkäistä. Tarvittaessa rajoitamme tiloissamme asiakasmäärää, porrastamme kävijöiden osallistumista ja teemme tiloissamme ja asiakaspaikkojen sijoitteluun liittyviä järjestelyjä.

Sisäliikuntatiloissa on voimassa yleiset terveysturvallisuusohjeet eli käsihygieniasta huolehtiminen on mahdollista ja 16 vuotta täyttäneiltä edellytetään koronapassi. Sisätiloissa kilpailu-, ottelu- ja turnaustoiminnan yleisön osalta noudatetaan aluehallintoviraston yleisötilaisuuksia koskevia päätöksiä, eli ainoastaan istumapaikallisten enintään 50 hengen tilaisuudet ovat sallittuja.

Myös ulkoliikuntatiloissa voi kaikenikäisten harrastaminen jatkua tavalliseen tapaan. Ulkotilojen kokoontumisten yleisömäärää ei tähänkään asti ole rajoitettu aluehallintoviraston määräyksellä.

Harrastustoiminnassa on noudatettava seuraavia terveysturvallisuusohjeita (tummennettuna uudet):

·         Harrastusryhmä kokoontuu samassa kokoonpanossa.

·         Vältetään kontakteja toisten harrastusryhmien kanssa.

·         Harrastustoimintaan ei osallistuta flunssaoireisena.

·         Harrastustoiminnassa noudatetaan yleisiä ohjeita käsi- ja yskimishygieniasta.

·         Asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä ehkäistään. Toimija voi toteuttaa velvoitteensa asiakasmäärää rajoittamalla, asiakaspaikka- tai tilajärjestelyin taikka muulla toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla.

·         Harrastustoiminnassa vältetään tarpeetonta fyysistä kontaktia.

·         Mahdolliset osallistujapaikat sijoitetaan riittävän etäälle toisistaan ja muutoinkin oleskelu järjestetään mahdollisimman väljästi.

·         Vahva suositus on, että ohjaajat ja yli 12-vuotiaat käyttävät sisätiloissa kasvomaskia, mikäli terveydelliset syyt eivät ehdottomasti estä sen käyttöä. Maskia ei tarvitse käyttää liikuntasuoritusten aikana.

·         Kilpailu-, ottelu- ja turnaustoiminnan yleisön osalta noudatetaan aluehallintoviraston yleisötilaisuuksia koskevia päätöksiä, eli ainoastaan istumapaikallisten enintään 50 hengen tilaisuudet ovat sallittuja.

·         Kaikkia harrastustoimintaan osallistuvia ohjeistetaan noudattamaan annettuja terveysturvallisuusohjeita.

·         Ohjeistamisesta ja ohjeiden noudattamisen valvonnasta vastaa aina toiminnan järjestäjä.

Ulkotiloissakin tapahtuvassa harrastustoiminnassa on suositeltavaa soveltavin osin noudattaa yllä kuvattuja periaatteita.

Harrastustoiminnan järjestäjän tulee laatia terveysturvallisuussuunnitelma
Helsingin kaupungin tiloja omatoimisesti käyttävät (vain omatoimikoulut) ohjatun harrastustoiminnan järjestäjät laativat terveysturvallisuussuunnitelman, josta ilmenee, että toiminnan järjestäjä noudattaa yllä kuvattuja ohjeita ja jonka on oltava osallistujien nähtävillä. Suunnitelmaa ei tarvitse palauttaa kaupungille. Tulostettava ja verkossa täytettävä terveysturvallisuussuunnitelma löytyy Helsingin kaupungin koronarajoitussivuilta: https://www.hel.fi/helsinki/korona-fi/koronaneuvonta/voimassa-olevat-suositukset-ja-rajoitukset.

Tilavaraukset ja –maksut
Sisäliikuntatiloissa kaikenikäisten harrastustoiminta voi alkaa tiistaista 1.2. alkaen. Helsingin liikuntapalvelut ei laskuta koronarajoituksista johtuvalta sulkuajalta 28.12.2021-31.1.2022 sellaisista tilavuorovarauksista, joista kaupungin liikuntapaikkavaraukset on saanut tiedotettujen ohjeistusten mukaisen peruuttamispyynnön osoitteeseen liikuntapaikkavaraukset@hel.fi<mailto:liikuntapaikkavaraukset@hel.fi>. Aikavälille 1.2.–7.2. peruutetut vuorot voi ottaa takaisin käyttöön lähettämällä pyynnön sähköpostitse osoitteeseen liikuntapaikkavaraukset@hel.fi<mailto:liikuntapaikkavaraukset@hel.fi>. Kaikki muut vuorot laskutetaan normaalisti. Peruutusten suurten määrän vuoksi laskutus viivästyy ja tiedotamme tästä lisää myöhemmässä vaiheessa.

yt,

Helsingin kaupungin liikuntapalvelut
Liikuntapaikkavaraukset
liikuntapaikkavaraukset@hel.fi
<mailto:liikuntapaikkavaraukset@hel.fi>09 310 87800