Ennakkokatsaus perjantain Kalevan kisa -lajeihin

Perjantaina seitsenottelijoiden kilpailurupeama jatkuu aamukymmenelt? pituuskisalla ja heti perä?n, klo 11.10 naiset heitt?v?t keihään. P??t?slaji 800 metriä juostaan klo 20.15. Aamup?iv?n ohjelmassa on lisäksi muun muassa miesten pituuskarsinta, miesten seiväskarsinta sekä naisten 3-loikkakarsinta. Juoksuradan tapahtumia saadaankin odottaa iltakisaan, jonka kruunaa EM-Berliini? ajatellen superj?nnitt?v?t naisten pika-aidat.

Aamun karsinnoista mielenkiinto kohdistuu helsyl?isitt?in miesten pituuteen, jossa Viipurin Urheilijoiden, kauden tilastokakkonen ja viime vuoden hopeamitalisti Arttu Pajulahti sekä viime vuoden pronssimitalisti, HKV:n Roni Ollikainen edustavat Helsyn seuroja. Molemmille karsintaraja 730 pit?isi olla helppo homma, sillä Pajulahden kauden paras on 788 ja Ollikaisen 775.

Seipään karsinnassa viime vuoden kolmonen Espoon Tapioiden Aleksi Saarelainen on hypännyt tänä vuonna hallissa 490. Ulkoradoilta tulosta ei toistaiseksi ole, sillä kesän ainoassa kisassa Saarelainen j?i ilman tulosta. Viime vuoden pronssia puolustava urheilija l?htee kuitenkin varmasti hakemaan paikkaa lauantain finaaliin. Seurakaveri Mika Hietaniemen tilastotulos on niin ik??n hallista, sillä ulkokaudella Hietaniemi ei ole vielä kisannut. Hallissa helmikuussa hyp?tty 205 kestä? kuitenkin vertailua varsin hyvin – hallitilastoissa tulos riitt?? viidennelle sijalle ja ulkoratakaudella se riitt?isi seitsem?nnelle sijalle. Miesten moukarikarsinta päätt?? aamukisat t?lt? p?iv?lt?. Rekolan Raikkaan Aleksi Nieminen on tilastoissa sijalla 12 mutta varmasti yli 60 metriä jokaisessa kisassa tänä vuonna heitt?nyt mies voi pienell? venymisell? hyvinkin ylt?? loppukilpailuun.

Iltakisassa useita loppukilpailuja – mitalit jakoon muun muassa naisten seipäässä, miesten kiekossa ja pika-aidoissa

Iltakisa alkaa naisten seipään loppukilpailulla, jossa HKV:n Aino Siitonen l?htee tavoittelemaan mitalia. Vilma Murto, Saga Andersson ja Minna Nikkanen lienev?t suurimmat ennakkosuosikit mutta kolmikon takana on useita mahdollisia yll?tt?ji?.

100 metrin aitojen alkuerissä sekä Espoon Tapioilla että HKV:ll? on kaksi urheilijaa juoksemassa paikoista loppukilpailuun. Espoon Tapioiden Saara Keskitalo, joka viikko sitten esitti hienoja juoksuja Tampereen alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa aitomalla MM-v?lierissä, on kauden tilastoissa kahdentenatoista mutta ottaen huomioon, että edell? on useita naisia, jotka eiv?t aitoihin Jyväskylässä starttaa, on finaalipaikka t?ysin realistinen. Seitsenotteluun osallistuva Saga Kivek?s on ilmoittautunut myös pika-aitoihin mutta j?tt?? aidat juoksematta, sillä ottelun päät?slaji juostaan vielä tänä iltana. HKV:n Anni Siirtola on h?tyytellyt ennätystä?n 13,61 useamman kerran tänä kesän? mutta vielä ei ole nuori juoksija viime kesän? juostua ennätystä?n onnistunut kohentamaan. Kes?n tasoon ylt?essä?n Siirtola on kuitenkin finaalipaikan mets?styksessä vankasti mukana ja myös saman seuran Janette Rinne mielisi varmasti j?lleen finaaliin – olihan hän viime kesän Kalevan kisoissa kuudes.
Miesten pika-aidoissa tilastokakkonen Rami Kareem, HKV, halajaa varmasti toista, ja mielell??n kultaista sellaista, SM-mitalia t?lle vuodelle – Kareem kun voitti 60 metrin aidat SM-halleissa helmikuussa. Alkuerät on toki selvitettäv? ennen myöhemmin illalla juostavaa loppukilpailua, jossa mitaleista taistellaan tosissaan.

Miesten 10 000 metriä juostiin eilen ja tänä?n ovat vuorossa naiset. KU-58:n Laura Manninen ja Helsingin Jyry Katarina Skr?ddar ovat ennakkoon Helsystä kovimmat menij?t mutta 10 000 metriä on pitk? matka, jonka aikana voi tapahtua vaikka mit?.
Miesten 400 metristä saattaa hyvin rakentua j?nnitysn?ytelm?, kun tilastokärki Erik Back ja puolustava mestari KU-58:n Ville Lampinen ottavat yhteen ensimm?istä kertaa tänä kesän?. Lampinen on kilpaillut s??steli??sti 400 metrillä ja keskittynyt l?hinn? tuplamatkalle. Alkuerien perusteella vauhtia n?ytti kuitenkin olevan eikä Lampinen ainakaan helpolla valtikastaan luovu.

1500 metrin kisat juostaan suorina finaaleina ja sekä miesten että naisten kyseinen matka on ohjelmassa tänä?n. HKV:n Topi Raitanen lienee kovin ennakkosuosikki paitsi 3000 metrin esteissä myös 1500 metrillä. Helpolla hänt? ei varmasti kuitenkaan päästet? ja esim. puolustava mestari ja tilastokakkonen Joonas Rinne on tänä kesän? vain 25 sadasosaa Raitasta heikomman ajan. Naisten vastaavalla matkalla Berliinin EM-rajan alittanutta Sara Kuivistoa l?htev?t ajamaan takaa muun muassa HKV:n kolmikko Mona J?ppinen, Moona Latvala ja kokenut konkari Suvi Selvenius.

Miesten kiekon loppukilpailuun selvinnyt Oskari Perälampi, Espoon Tapiot, heitti karsinnassa turvallisesti loppukilpailuun heti ensimm?isell? heitolla ja Perälampi on kisasta toiseen viskonut 2 kilon kiekkoa 55-57 metrin hujakoille. Jos ja kun hyvä kisavire jatkuu, on Perälammella oivat mahdollisuudet mitaleille illan kiekkofinaalissa. Kuulassa KU-58:n Ville Välimaa hakee jatkoa hyvälle vireelle, jonka siivittämän? eilisessä karsinnassa syntyi ennätys 16,03.

Naisten moukarissa Ilse Kaaja, Espoon Tapiot, parannusta viime vuoden Kalevan kisojen 7. sijaan ja Anne-Mari Lehti?ll? puolestaan on pituuskisassa viime vuodelta mestaruus puolustettavanaan.

Tsemppi? kisaan p?iv?n kilpailijoille!

Aikataulu ja Helsyn urheilijat perjantaina:

10:00 7-ottelu pituus N ryhm? 1, ryhm? 2? ? ?Isoaho, Kivek?s, Mäkelä, Nurmi, Parikka, Rautala

11:10 7-ottelu keihäs? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ?Isoaho, Kivek?s, Mäkelä, Nurmi, Parikka, Rautala

11:20 Pituus M karsinta ryhm? 1, ryhm? 2??? Ollikainen, Pajulahti

11:50 Seiväs M karsinta ryhm? 1, ryhm? 2??? Saarelainen

12:40 Keihäs N karsinta

12:55 Kuula N karsinta

13:00 3-loikka N karsinta ryhm? 1, ryhm? 2

13:20 Korkeus M karsinta ryhm? 1, ryhm? 2 Hietaniemi

14:20 Moukari M karsinta? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ?Nieminen

 

 

16:50 seiväs N loppukilpailu? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ?Siitonen

17.25 Kalevan kisojen avajaiset

17:40 100m aj. N? alkuerät? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? Keskitalo, Kohl, Rinne, Siirtola

17:40 Kiekko M loppukilpailu? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ?Perälampi

18:10 110m aj. M alkuerät? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? Kareem

18:35 10000m N loppukilpailu? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ?Manninen, Miettinen, Skr?ddar, Syv?l?, Ulkuniemi

19:00 Kuula M loppukilpailu *? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? Välimaa

19:25 400m N loppukilpailu

19:25 Moukari N loppukilpailu? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ?Kaaja

19:30 Pituus N loppukilpailu *? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? Lehti?

19:35 400m M loppukilpailu? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? Lampinen, Mäkinen

19:50 1500m M loppukilpailu? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? Jantunen, Raitanen, Saleva, Salonen

20:00 1500m N loppukilpailu? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ?J?ppinen, Latvala, Selvenius

20:15 7-ottelu 800m N? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? ? Isoaho, Kivek?s, Mäkelä, Nurmi, Parikka, Rautala

20:35 100m aj. N loppukilpailu????????????????????????? Keskitalo, Kivek?s, Kohl, Rinne, Siirtola

20:45 110m aj. M loppukilpailu???????????????????????? Kareem