Espoon Tapioiden Eveliina Määttänen juoksi rohkeasti Eugenen MM-kilpailuiden 800 metrin alkuerissä. Vaikka jatkopaikkaa ei tällä kertaa tullut, juoksu osoitti että Määttänen on nyt l?yt?nyt parhaan matkansa. Määttänen juoksi jo piiriennätyksen, johon on odotettavissa vielä parannusta kenties EM-Munchenissä. Riihim?en H?me Gamesissa ?pikajuoksijat olivat ennätysvauhdeissa. 19-vuotiaiden MM-kilpailuihin valittu Tapioiden Anna Pursiainen paransi […]
Kilpailuraportti
Tapioiden Ella Rautawaara käveli Suomen kaikkien aikojen parhaan tuloksen 14- ja 15-vuotiaissa 5000 metrillä. Tulos on luonnollisesti piiriennätys. Samoissa Naantalin Aurinkokävelyissä Tapioiden Joni Hava käveli 5000 metrillä kaikkien aikojen neljänneksi. Oregonin MM-kilpailuissa piirin urheilijoista toistaiseksi parhaiten on p?rj?nnyt Tapioiden Enni Nurmi. 20 kilometrin kävelyssä Nurmi oli 29. HKV:n Topi Raitanen […]
Yli 35-vuotiaden MM-kilpailut päättyivät sunnuntaina. Piirin seurojen urheilijoista HKV:stä 10 ja KU-58:sta 3 urheilijaa saavutti MM-mitaleita. Henkilökohtaisiin maailmanmestaruuden saavuttivat HKV:sta Heli Herlevi-Malila ja Varpu Holmberg. KU-58:n maailmanmestarit ovat Sanna Kullberg ja Laura Manninen. Viestinjuoksuissa MM-kultaa saivat Anne Nurmi, Kati Oikarinen ja Jan Särömaa. 17-vuotiaiden EM-kisat käytiin Jerusalemissa. Vantaan Salamien Jenna […]
Yli 35-vuotiaiden WMA:n MM-kilpailuissa piirin urheilijoista HKV:n Varpu Holmberg ja KU-58:n Laura Manninen saavuttivat MM-kultaa. MM-hopealle ovat urheilleet Tapioiden Salla Rinne ja HKV:n Mikko Huttunen. MM-pronssilla on palkittu HKV:n Laura Kolehmainen ja Erja Rinne. Kilpailut jatkuvat tämän viikon loppuun 10.7 asti Tampereella. Parayleisurheilun SM-kilpailuissa oli piirin urheilijoita HKV:stä, Tapioista ja […]
Viikon aikana n?htiin kaksi piiriennätystä. Turun Tilastopajacupissa Helsingin Kisa-Veikkojen Janette Vänttinen juoksi 3000 metrin estejuoksussa uuden piiriennätyksen naisissa ja 22-vuotiaissa. Helsingin Hyvän Tuulen Kisoissa Espoon Tapioiden Anna Pursiainen paransi omissa nimissä?n ollutta 19-vuotaiden 200 metrin piiriennätystä. Oulun Ranking-kisoissa lajivoittoon ylsi Tapioiden Saara Keskitalo pika-aidoissa ja Eveliina Määttänen 800 metrillä. Kakkossijoja […]
Espoon Tapioiden Anna Pursiainen juoksi Oulun Ranking-kilpailuissa uuden 19-vuotiaiden 100 metrin piiriennätyksen 11,64. Juoksussa puhalsi maltillinen +0,2 tuuli. Entinenkin ennätys oli Pursiaisella. Viime vuonna suora kulki aikaan 11,70. Pursianen juoksi jo El?intarhassa 11,62 +0,2 tuulessa Eläintarhan? Hyvän Tuulen kisosissa, kiitos Jorma Kemppainen p?ivityksestä. MY?s HelSYn piiriennätykset p?ivitetty!. Onnittelut Anna ! […]
Helsingin Kisa-Veikkojen Janette Vänttinen juoksi Turun Tilastopajacupissa 3000 metrin esteissä uuden ennätyksensä 10.40,51. Aika on Helsingin Seudun Yleisurheilun (HelSY) uusi piiriennätys naisissa ja 22-vuotiaissa. Entinen ennätys oli Espoon Tapioiden Sofia Muinosen 10.53,15 vuodelta 2016. Onnittelut Janette Vänttinen ja valmentaja Markku Rimpil?inen! Juha Kylänpää
Piirin urheilijoista Espoon Tapioiden 14-vuotias Ella Rautawaara käveli Lahdessa YAG:ssä 3000 metrin kävelyssä uuden Suomen ennätyksen. Aika 13.20,25 on 14-,15- ja 17-vuotaiden Suomen ennätys. 14-ja15- vuotiaiden ennätys oli Ellalla jo aiemmin. 17-vuotiaiden entinen SE oli Kauhavan Wisan Maija Sippolalla ja piiriennätys Tapioiden Erika Parviaisella. Toisesta SE:stä vastasi 80-vuotias Varpu Holmberg. […]
Vantaan Salamien Iida Muukka oli iskussa Lahdessa. Kiekko lensi lukemiin 51,07. 15-vuotiaiden kiekko painaa 0,75 kiloa. Entinenkin piiriennätys oli Muukalla, aiemmin kev??ll? Iida heitti 48,93 ja vei silloin piiriennätyksen Tapioiden Helena Sivulalta (47,69). Muukan tulos on ikäluokan kaikkien aikojen tilastossa neljäs. SE on HIFK:n Patricia Kellgrenill?. Onnittelut Iida Muukka! […]