Hyvät kumppanit,
tänään torstaina 15.4. pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päätti, että 20-vuotiaiden ja tätä nuorempien ohjattu harrastustoiminta voi alkaa ulkona maanantaista 19.4. alkaen. Toukokuulle myönnettyjä 12–20-vuotiaiden ulkokenttävuoroja voi alkaa käyttää jo ensi maanantaista 19.4. alkaen. Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala ei laskuta seuroja ulkokenttien käytöstä 19.–30.4. ajalta. Ulkokenttien pukutilat ovat huhtikuun loppuun asti yhä kiinni.
Muistathan täyttää terveysturvallisuuslomakkeen
20-vuotiaiden ja sitä nuorempien harrastustoiminnan aloittamisen vaatimuksena on, että ulkona toteutuvalle vakioharrastustoiminnalle on laadittu terveysturvallisuussuunnitelma. Suunnitelmassa seura muun muassa kuvaa sanallisesti, miten toiminta toteutetaan tavalla, jossa lähikontaktit vähenevät tai niitä voidaan välttää. Ulkokenttien avaaminen koskee kaikkia muita kenttiä (esim. tekonurmi-, yleisurheilu- ja pesäpallokentät) paitsi luonnonnurmia, jotka avataan sitä mukaa, kun luonnonnurmikenttien nurmi on käyttöä kestävässä kunnossa.
Lomaketta ei tarvitse toimittaa kaupungille uudelleen, jos seura on sen jo toimittanut eikä toiminnan terveysturvallisuuden järjestelyissä ole tapahtunut muutoksia ilmoitetusta. Terveysturvallisuussuunnitelman palauttamatta jättäminen voi johtaa vuorojen peruuttamiseen.
Jos seura ei ole aiemmin palauttanut terveysturvallisuussuunnitelmaa, täytä suunnitelma mahdollisimman pian. Toimita suunnitelma sähköpostiosoitteeseen kuva.hallintopalvelut@hel.fi<mailto:kuva.hallintopalvelut@hel.fi>
Allekirjoitusta ei tarvita, jos ne toimitetaan suoraan nimenkirjoittajan sähköpostiosoitteesta.
Terveysturvallisuussuunnitelma löytyy: https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/avustukset/
Asiakkaat vastaavat itse siitä, että ulkokenttien vuoroilla ei ole yli 20-vuotiaita. Kilpailuja, otteluita, harjoitusotteluita, tapahtumia tai sarjatoimintaa ei saa järjestää. Toiminnassa on noudatettava viranomaisten antamia terveysturvallisuusohjeita ja pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän päätöksiä ja niiden rikkominen johtaa tilavarausten peruuttamiseen.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä valmistelee paikallista päätöksentekoa
Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia.
Ylimmästä johdosta koostuva ryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudulla koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä. Helsingin kaupungilla on vastuu ryhmän toiminnan organisoinnista.