Samalta Viivalta – Senni Salminen Myyrmäessä


HelSY:n ”Samalta Viivalta”- tilaisuus pidettiin Myyrmäessä 3.lokakuuta. Huippu-urheilijavieraana oli kolmiloikkaaja Senni Salminen.

 

Tilaisuudessa Salminen puhui laajasti urastaan ja siihen liittyvistä haasteista. Tärkeänä sanomassa oli myös ydinlause ”Ilon kautta”. Kaikessa toiminnassa tulee olla positiivinen, jotta hyvin tuloksiin päästään. Myös kommunikaatio urheilijan ja valmentajan välillä tulee olla aina toimivaa molempiin suuntiin. Jos se yhteys ei toimi, on turha odottaa tuloksiakaan.

  • Kun Kristiina Mäkelä paransi sentillä Suomen ennätystäni, sanoin että se on vain lainassa sinulla, Senni kertoi jo ensi kauden tavoitteestaan

Tunnin mittaisessa luento-osuudessa yleisö oli hyvin mukana ja keskustelua syntyi mukavasti. Muutaman suunnitellun pariporina- hetken jälkeen vastaukset Sennin kysymyksiin löytyivät nopeasti ja oikein.

Asiat koskivat tasa-arvoa, luottamusta, yhdenvertaisuutta ja muita tärkeitä teemoja.

Yksi asia, johon itse kiinnitin huomiota, on lajien välinen kateus harrastajista. Yleisurheilussa tämä ei ole suurin ongelma, mutta monessa palloilulajissa on. Senninkin sanomassa asia oli selvä: Monipuolisuus on tärkeää, niin eri lajeissa kuin yleisurheilun lajiryhmissäkin.

Mikä olisi lajisi, jos et hyppäisi kolmiloikkaa?

  • Jos pituutta ei voi valita, niin 200 metriä. Sen matkan lähtöviivalla minulla on rauhallinen olo, Senni kertoi

Ilmoitus tilaisuudesta tuli julkiseksi vasta viikkoa ennen, joten tilaisuus oli Vantaan Salamien sisäinen tapahtuma. Taisin olla ainoa muun seuran edustaja yleisössä.

Ei Hätää, huippu-urheilijoita voi aina kysyä liitosta seuran tilaisuuksiin.

Tilaisuuden jälkeen Senni jatkoi Vantaan Salamien kauden päätös- ja palkitsemistilaisuuteen. Siellä hän jakoi palkinnot ja mitalit parhaille.

 

Juha Kylänpää